Heinäkuun alussakaan
ei vielä munia ollut näkyvissä - ehkä nämä ovat pelkkiä viihdekanoja ja minä
niiden yleisö tai virikeihminen. Yhteinen huvi oli lentää pensaan oksistosta
yli aidan ja piiloutua heinikkoon. Kun ruokaa näköpiirissä, niin silloin voi
käydä tarkistamassa, kelpaako.
Heinäkuun 17.s Saimi
sai aikaiseksi maailman pienimmän munan – viiriäisten kokoluokkaa. Sisällä oli
melkein pelkkää keltuaista. Kehumista ja ylistystä se kuunteli päätään
käännellen. Rauha ja Hulda sen sijaan nostelivat niskojaan: ”muniminen ei ole
meidän juttu, se sopii miellyttämisenhaluisille”. Saimi on pomon lellikki, kuului ilkuntaa.
Työtiimissä oli nyt yksi aloitteleva tuotannontekijä ja kaksi ulkokehäläistä häiritsemässä. Tarvittiin työnjohdollisia toimia ja tilanteen läpikeskustelua. Pidettiin tiimipalaveri. Hulda ja Rauha tulivat vartin myöhässä ja kuuntelivat vain puolella korvalla. Kerroin, että onpa mukavaa, kun meillä on tämmöinen hyvähenkinen porukka, joilla on mukavaa yhdessä. Hulda ja Rauha mulkaisivat ihmeissään. Jatkoin, että kun kaikki on alkanut näin hyvässä yhteistyössä, niin olen päättänyt, että tehdään henkilökunnan kesäretki metsään, missä on etanoita ja matoja. Kaikki, jotka ovat munineet viikon loppuun mennessä, pääsevät mukaan. Tuli hiljaista. Rauha katseli Huldaa, mitä mieltä tässä pitää olla. Jätin tytöt keskustelemaan.
Minimunien vyöry alkoi parin päivän sisällä.. Eivät ne kyllä täyttäneet mitään EU-direktiiveja. Kuoret olivat niin ohuita, että läpikuultivat. Tosi fokusoitua tuotantoa ravintosisältöön panostaen ja raaka-ainevaroja
säästäen. Näiden hinnoittelussa pitäisi myös huomioida säästyvät pakkauskulut.
Paistinpannullekin näitä mahtuu enemmän. Siis uusi munalaji, joka voittaa
kaikilla kriteereillä normimunan. Uskoisihan tätä satua keskusliikkeen
sisäänostaja?
Joka tapauksessa tuotantoprosessi oli käynnistynyt ja nyt piti kiinnittää huomio sen hiomiseen, laadunseurantaan sekä jatkokehitykseen. Oli aika lähteä kesäretkelle yhdessä. Saimi oli haka löytämään matoja, Rauha nautti vaihtelevista maisemista ja ruohosta. Hulda kaakatteli äkäisen tuntuisena ja yritti näytellä kuin retki ei kiinnostaisi häntä yhtään.
Heinäkuun lopussa oli
pakko asentaa myös aitauksen päälle verkko. Kanat lentelivät jatkuvasti verkon yli ja
välittömästi uikuttivat aidan vieressä takaisin. Meno oli kun leikki-ikäisillä.
Pinnasänkyyn ja takaisin. Halusivat munia laatikon sijaan ulos kukkapenkkeihin.
Kanat ryhtyivät vastatoimiin; tiimi oli nyt yhtenäistynyt tavoitteissaan. Hyvä sekin. Nostelivat nokkaansa
kauralle, boikotoivat muitakin ruokavaihtoehtoja, siis murrosikäisiä. ”Me
kuljemme omia polkujamme, meitä ei ihminen määrää”. Tässä on syntymässä johtamisen luottamuspula. Alkaa muistuttamaan työntekijäjärjestöjen ja hallituksen välistä luottamuskuilua. Tästä ei enää kehityskeskustelulla selviä.
Kanalassa on luottamuskriisi omistajan ja tiimin välillä. Nyt niiden olisi ymmärrettävä, kenen lauluja ne oikein laulavat ja kenelle munivat - ja kuka niiden kaulan katkaisee,
