Hotellissa tavattiin eli siellä Saimi jo odotti. " Äkkiä pois täältä! Kummallinen maa. Täällä kana on toisenluokan kansalainen. Joka paikassa vain hevosia ja lampaita sekä niiden kuvia. Ihailevat täysin tyhmiä elukoita.
Tapasin yhden, huom YHDEN aborginaalikanalan koko Reykjavikin alueella- kehuivat olevansa lähes viimeiset tuhatvuotisen sukunsa edustajat. Oli ne sen näköisetkin- kuin mankelista selvinneitä. Kehuivat syövänsä ihanaa kalajauhoa, kulkevansa talvet ulkona lumessa ja kukaan, huon KUKAAN ei tiennyt, mikä älypuhelin on. Täällä ei ole menoa, eikä meininkiä. Sadetta ja tuiskua.
Täältä en hae turvapaikkaa. Lähetin jo Rauhalle nelikenttäarvion: Vahvuudet: nolla, Heikkoudet: kaikki, Mahdollisuudet: ei mitään, Uhat: painajaisunissa nähtyjä. Aika hyvä ja kirkas SWOT, vaikka itse sanonkin.
Ja ne ottaa 50 pakolaista tänä vuonna. Mistä ne aikoo ne löytää? Kotkottivat,että ei voi ottaa enempaa, kun alkuperäiskanta ja kulttuuri vaarantuisivat isommista joukoista. Täällä sitä monikulttuurisuus tarvetta olisi, mutta haluavat pysyä muinaisuudessa. Milloinkas lähdetään eteenpäin?"
Kävi siis selväksi, että ei Saimi turvapaikkaa ollut hakemassa- täällähän ne olisivat tiukasti Hirmulta turvassa. Se halusi rusinat kanssa. " Kerran ollaan kalliilla matkalle lähdetty, niin optimoidaan nyt myös mahdollisuudet. On se meilläkin kanoilla oikeus poimia jyvät akanoista."
Se hyppäsi suoraan laukkuun odottamaan lähtöä, ettei vaan vahingossa jäisi tänne sateen, tuulten, revontulten, maanjäristysten, tulivuorten ja muiden luonnonelementtien luomistyön armoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti